Kun sinun arkesi on sujuvaa — me olemme onnistuneet.

Meidän tehtävämme on helpottaa arkea ja vähentää taakkaa, jotta asiakkaamme voi keskittyä siihen, missä hän on paras.

Toimitilapalveluiden kokonaisvaltainen asiantuntija

Olemme monenkirjava joukko ammattilaisia. Meitä on täällä esimerkiksi huoltoasentajia, siivoojia, aulapalveluhenkilöitä, vahtimestareita, kiinteistönhoitajia, sähköasentajia, muuttomiehiä yhteensä noin 100 henkilöä. Campusta on yksi suurimmista ja monipuolisimmista Tampereen seudun kiinteistöhuolto- ja toimitilapalvelu yrityksistä. Teemme yhdessä työtä asiakkaidemme hyväksi oman henkilöstömme hyvinvointia unohtamatta.

Meidän kanssamme sinun arkesi on toimivaa ja sujuvaa. Voit keskittyä omaan ydintoimintaasi eli siihen missä olet paras.

Campusta on vahvasti vastuullinen yritys niin taloudellisesti, sosiaalisesti kuin ekologisestikin. Kuulumme parhaaseen AAA-luottoluokkaan. Asiakkaanamme voit olla luottavaisin mielin. Sosiaalista vastuuta kannamme pitämällä hyvää huolta henkilöstöstämme muun muassa laajalla työterveyshuollolla, mutta ehkä kuitenkin tärkeimpänä, avoimella ja huomioonottavalla kulttuurillamme. Henkilöstötyytyväisyytemme on tutkimuksissa ollut kiinteistöpalvelualan huippua samoin kuin asiakastyytyväisyytemme. Ilmastosta huolehtimisen tavoitteemme on määritelty auditoidussa Ekokompassi- järjestelmässä.

Arvomme ovat syntyneet koko porukan yhteistyönä, kun yritys perustettiin ja samat peruspilarit ohjaavat edelleen toimintaamme.

• Me-henkisyys
• Palvelualttius
• Uudistusmyönteisyys
• Tehtävien hallinta

Osalla meistä on jo kymmenien vuosien kokemus alalta ja yhtiölläkin on jo ihan kohtuullisesti ikää, kun olemme jo toisella kymmenellä. Perustamisvuosi oli 2009. Omistajamme on Tampereen korkeakoulusäätiö. Campusta perustettiin silloisen Tampereen yliopiston halutessa tehostaa palveluitaan ja sen seurauksena teknisten palvelujen keskus yhtiöitettiin.

Yhtiön tavoitteeksi tuli tuoda omistajalleen säästöjä ja niitä me sitten teimme. 10 vuoden aikana kustannukset laskivat kymmeniä prosentteja. Se on osoitus siitä, miten jatkuvan parantamisen kulttuuri on meillä hyvin vahva.

Hankintalain puitteiden käydessä meille ahtaiksi, omistajan päätöksellä 2019 luovuimme in-house asemasta ja aloimme toimia vapailla markkinoilla. Tämä on ollut mielenkiintoista ja innostavaa aikaa! Asiakaskuntamme laajenee jatkuvasti ja toimintamme kehittyy. Olemme uudistuneet rohkeasti mutta linjastamme kiinni pitäen: laadukasta palvelua vahvassa yhteistyössä asiakkaiden kanssa.

Meille tärkein tavoite on tyytyväinen asiakas. Kun me priorisoimme
työmme oikein, toteutamme tämän tavoitteen.

Meidän tehtävämme on tehdä asiakkaamme arjesta helppoa

Haluamme olla yhtiönä joustava ja tuottaa palvelua, joka on monipuolista, joustavaa ja laadukasta. Asiakkaalle tämä tarkoittaa sitä, että Campustan valitessaan asiakas saa toimijan, jonka kanssa voi rakentaa tarpeita vastaavan ja luotettavan kokonaisuuden.

”Jos tulee eteen ongelma tai asia, josta pitäisi selvittää, miten tämän voisi hoitaa niin kyllä mä aika helposti menen tuonne info-tiskille sitten heiltä aulapalveluilta kysymään, että miten tämä asia voisi hoitua parhaiten ja aina siihen on tullut ratkaisu.”
Leena Nikkari
Opintopäällikkö, Tampereen yliopisto