Tampereen ammattikorkeakoulun (TAMK) Tila- ja kiinteistöpalvelun kumppanina Campusta pitää huolta suuren organisaation tilojen kunnosta ja siisteydestä. Pitkän yhteisen historian aikana on koettu suuriakin toimintamallien muutoksia, joista on selvitty sujuvasti tiiviillä yhteistyöllä. TAMKin Tila- ja kiinteistöpalvelun johtaja Pertti Iso-Mustajärvi kiittää erityisesti Campustan proaktiivista ja joustavaa otetta.
Tampereen ammattikorkeakoulun (TAMK) Tila- ja kiinteistöpalvelulla on nykyään vastuullaan hurjat 300 000 kerrosneliötä. Näihin tiloihin kuuluvat paitsi TAMKin Pääkampuksen lisäksi toimipisteet kaupungin keskustassa, Mediapoliksessa ja Kauppi Sport Centerissä sekä Tampereen yliopiston tilat kolmella kampuksella keskustassa, Kaupissa ja Hervannassa sekä useassa muussa toimipisteessä.
– Tila- ja kiinteistöpalveluilla on hoidossaan varsin laaja kokonaisuus. Organisaatiomme vastuualueita ovat mm. tila- ja muutoshankkeiden suunnittelu ja toteutus, siivouspalvelut, vahtimestaritoiminnot, tilojen kiinteistöhuolto sekä tilahallinta ja -managerointi aina laajoista kokonaisuuksista pienimpiin yksityiskohtiin, TAMKin Tila- ja kiinteistöpalvelun johtaja Iso-Mustajärvi kertoo.
Valtavan neliömäärän hoitamisessa ja huoltamisessa kustannustehokkaaksi malliksi on todettu palveluiden hallittu ostaminen eri palveluntuottajilta. Tässä luotettavat ja pitkäaikaiset kumppanit ovat toiminnan kannalta elintärkeitä.
Osaaminen ja kokemus tekee yhteistyöstä Campustan kanssa sujuvaa
Campustan ja korkeakoulujen yhteinen matka yltää jo nykyisen Campustan syntyä edeltävälle ajalle. Vuodesta 2019 TAMKin Tila- ja kiinteistöpalvelua luotsannut Iso-Mustajärvi toteaa, että Campustan syvä osaaminen, ja kokemus tiloista sekä käyttäjätarpeista on eduksi palvelutuotannon tuottamisessa.
– Suurimmat Campusta Oy:ltä ostamamme palvelut ovat siivouspalvelut sekä aula- ja vahtimestaripalvelut, joissa on muodostunut hyvin toimiva yhteistyö. Tehtävien hallinta on erinomaista ja lisätehtäviin halutaan mielellään osallistua. Olemme kokeneet erityisen hyväksi sen, että campustalaiset haluavat auttaa myös palvelupaketin ulkopuolella, Iso-Mustajärvi kertoo.
Siivouspalveluiden lisäksi Campusta on ollut apuna muutostöissä, muutoissa, AV-palvelutoiminnoissa ja aulapalveluissa. Jokaisella palvelualueella on omat yhteistyölinkit, ja vuoropuhelu on jatkuvaa, sillä kaikkia asioita ei ole osattu etukäteen konseptoida. Niin korkeakoulujen fuusion kuin poikkeusajan vuoksi tiivis yhteistyö on tärkeää. Esimerkiksi korona-aikana elettiin täysin hetkessä ja tilanne saattoi muuttua päivän aikana.
– Silloin sekä meidän että Campustan palvelutuotanto sai muuttaa toimintamalliaan lennosta moneen kertaan. Tuo oli haastavaa aikaa, mutta mielenkiintoistakin. Hienosti ajasta kuitenkin selviydyttiin yhdessä eri palveluntuottajiemme kanssa, Iso-Mustajärvi muistelee.
Hinta ja laatu vakuuttivat TAMKin Tila- ja kiinteistöpalvelun
Koska korkeakouluna TAMK on julkisten varojen käyttäjä, edellytetään organisaatiolta läpinäkyvää kilpailutusta palveluntarjoajien valinnassa. Campusta Oy toimii yhtenä kilpailutettuna puitesopimustoimittajana. Siivouspalveluiden puitesopimuksen sisäisessä Keskustakampuksen minikilpailutuksessa Campusta Oy valikoitui palvelutuottajaksi. Hinta-laatusuhteessa parhaat pisteet tänä vuonna saanut Campusta jatkaa siis TAMKin Tila- ja kiinteistöpalveluiden kumppanina myös tulevaisuudessa.
– Kun toimija vaihtuu, muuttuvat tietenkin myös toimintatavat. Vanhan kanssa oli tässä kohtaa hyvä jatkaa, ja siirtyminen tapahtui varsin helposti. Myös Campustan laajassa palvelutarjoomassa on hyvät puolensa, sillä se lisää joustavuutta. Ammattitaitoa ja osaamista on paljon, Iso-Mustajärvi kertoo.
– Campustan toiminta on myös varsin nopeaa erityistarpeissa. He pystyvät reagoimaan nopealla aikataululla, Iso-Mustajärvi kiittää ja toteaa, että myös palautekyselyissä Campustan tiimi on saanut erittäin hyvät palautteet.
Campustan asiantuntevat kiinteistöalan ammattilaiset huolehtivat monenlaisten kiinteistöjen ja tilojen tarpeista kokonaisvaltaisesti, vastuullisesti ja suurella sydämellä.
Lue lisää siivouspalveluistamme ja kiinteistöhuollon palveluistamme tai jätä tarjouspyyntö. Seuraa meitä LinkedInissa, Facebookissa ja Instagramissa.